Syntymäpäiväni aamuna tallissa odotti iloinen yllätys. Venla on varsonut neljä päivää etuajassa ja tamman rinnalla nökötti raudikko pikkuori. Ilmeisesti kaikki oli sujunut ongelmitta, sillä varsa seisoi jo omilla jaloillaan ja kumpikin näytti hyvinvoivilta. Venla tuli heti tervehtimään minua tuttuun tapaansa ja ori jäi aluksi turvallisen matkan päähän tarkkailemaan. Mutta ei mennyt kauaakaan kun uteliaisuus voitti ja sain rapsutella myös uutta tulokasta. Venla yritti selkeästi ilmaista kuinka ihanan varsan hän onkaan taas saanut. "No on hieno poika! Tuleekohan tästä tuleva estekenttien kuningas?" juttelin tammalle. Olin valinnut Venlalle sulhaseksi esteori Hiiden Hurmoksen sillä taka-ajatuksella, että varsasta saataisiin kisatykki esteille. Mutta miksei se voisi pärjätä koulussakin emänsä tapaan. Aika sen vain voi näyttää, minä en sitä valitettavasti voi päättää. Mutta nimen sen sijaan voin ja se olikin helposti tehty, sillä halusin jatkaa samalla linjalla kuin aiempien kanssa. Fiktion Hurmossävel oli siis ainoa valinta. ^{tekstin © Kasvattaja}

Ole valmis, tuumivat sekä partiolaiset, että Hurma. Ja Hurmahan on! Oli ohjelmassa sitten kengitys, koulutreeni, kisareissu tai vaikka ihmisissä epätoivoa aiheuttava, epäinhimillisen pitkä satulansovitus, niin Hurma se vain hymisee tyytyväisyyttään. Kyllä hän oli varautunut tähänkin!

Raudikko ei ole kadottanut rentouttaan, vaikka onkin alati tarkkana kuin porkkana. Muiden hevosten kadotessa Hurman näkökentästä ori tuntuu vain laittavan asian merkille, toisten orien läsnäolo ei herätä erityisempiä tuntemuksia eikä jokaisen tamman perään tarvitse tanssahdella tai edes höhötellä. Mutkattomasta suhtautumisestaan huolimatta Hurma ei vaikuta ruunamaiselta tossukalta, kyllä se selkeästi ori on eikä sitä pidä unohtaa. Kilttihän tämä on, harvinaisen kiltti ja mukautuvainen, semmoinen joka heppahöperön suosikkihoidokki. Hurma avaa suunsa niin kuolaimia, lääkkeitä kuin hammasraspiakin varten, nostaa jalkansa pikku pyynnöstä pitäen ne hyvin ylhäällä, ei pullistele satuloitaessa, koeta haahuilla omille teilleen talutettaessa tai haraa vastaan lastatessa. Niin helppo ja hyväkäytöksinen kuin olla ja voi, ja kaiken päälle Hurma näyttää aina valtavan ylpeältä toteuttaessaan ihmisten pienetkin pyynnöt. Hän väisti takamustaan pesupaikalla pyydettäessä, eikö hän ollutkin hieno!! Hupsu sympaattinen halinalle koko hevonen.

Kasvattajan taka-ajatus estekenttien kilpatykistä toteutui. Kyllä me Hurman kanssa olemme kouluradoiltakin napsineet melko pinkan ruusukkeita, luokat vain ovat olleet helppo B emän vaativa B:n sijaan. Rataesteillä Hurma ylsi emänsä tasolle metrikympin radoille, isän metrikaksikymmentä jäi valitettavasti haaveeksi. Yksittäiset 120cm esteet Hurma yleensä ylittää puhtaasti, selkeästi kapasiteettinsa ylärajan yllä liehuen. Kokonaisilla radoilla puomit kuitenkin kolisevat alvariinsa, estekorkeus yhdistettynä radan tekniseen puoleen on selkeästi Hurmalle liikaa. 110cm korkeudessa raudikko taas suorittaa hyvillä mielin ilman turhaa ähkimistä, niinkin innokkaasti, että toisinaan vauhtia kertyy liikaakin eivätkä laskeutumiset ole aivan niitä tasapainoisimpia. Hieman kun muistuttelee jarruista sekä oikeasti ratsastaa joka askeleen matkustelemisen sijaan Hurman kanssa saa aikaiseksi tasapainoisia, hyvällä vauhdilla eteneviä sujuvia ratoja, joilla haastetaan radan aikaisemmat kärkiajat. Loppujen lopuksi Hurma kuitenkin haluaa miellyttää, tehdä yhteisen suorituksen, siltä vain löytyy virtaa sekä intoa enemmän kuin monelta muulta. Onneksi kaiken sen innon saa kanavoitua työntekoon.

Ja oikeasti, kukapa ei haluaisi ratsastaa innokkaalla, eteenpäinpyrkivällä hevosella, jonka moottori starttaa kerrasta ja joka rakastaa kaikkea työntekoa? Toisinaan Hurma vähän yliyrittää, se saattaa vauhdin hurmassa painua etupainoiseksi esteiden välissä tai sileätreenissä kiskaista itsensä yliryhtiseen virkkuukoukkuun melko omatoimisesti, joten niin sanotun perusratsastuksen lisäksi tämä hevonen kaipaa paljon hienosäätöä, niin sanottua nuppien kaakosta maltillisempaan ilmansuuntaan kääntämistä. Liikkeet joka askellajissa ovat suorat, käynnissä hieman ahtaat. Korkeansorttinen, joustava ravi on Hurman vahvuus, eikä päätyöskentelylaji laukkakaan onneksi sieltä altaan pohjalta kauhottu ole. Laukka pyörii hyvin, on aivan riittävän ilmava ja matkaavoittava sekä erittäin säädeltävä. Hypyt varioivat paljon Hurman intopiukeuden mukaan, joskus ponnistuspaikatkin ovat vähän missä sattuu. Yli kuitenkin mennään, ori varoo jalkojaan, pyrkii pelastamaan heikotkin hypyt ja onkin aika taitava kipuamaan puomien toiselle puolelle vaikka kuinka mokaisi ponnistuspaikan. Laskeutumiset ovat hutihyppyjen jälkeen aivan hirveitä. Kaiken mennessä nuottien mukaan Hurman rohkeus, asenne ja kyvyt tekevät hyppäämisestä helppoa ja hauskaa, juuri sellaista euforista onnistumisen riemua, jonka vuoksi tekisi mieli ottaa vielä yksi hyppy. Ja toinen, kolmaskin.. Samaa tapahtuu maastoillessa, moni pikku lenkki venähtää huomaamatta Hurman kaltaisen ihanan luottoratsun selässä. Talvisin hiihtoratsastus on aivan ykkösharrastuksiamme, kunhan suksille tai satulaan löytyy joku kaveri!

Kilpaileminen on Hurman juttu, sehän on työntekoa potenssiin jotain ja työnteko kotonakin on valtavan hauskaa! Kisamatkatkin sujuvat omalla painollaan, sen kun lastaa hevosen, ajaa paikalle, lämmittelee, ratsastaa radan, palaa kotiin. Hurma lastautuu sekä matkustaa ongelmitta eikä purkutilanteissakaan rynnistä ulos, joten kymmenen pistettä siitäkin. Kisapaikoilla, samaten vierailla talleilla tapahtuvissa valmennuksissa, raudikolta löytyy helposti enemmän virtaa ja intoa kuin kotona, jolloin yliyrittäminen oikein korostuu. Huolellinen verryttely, tarvittava hienosäätö ja ei kun radalle. Ruusuke tai ei, Hurman kanssa kilpaillessa saa lähes poikkeuksetta hymyn huulilleen!

Sukutaulu 3- polvinen

Jälkeläiset