Kosmos, virallisten piirien ulkopuolella ihan vain Osmo, on perinyt paljon hyviä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä suvustaan, varsinkin erinomaisesta luonteesta saamme pitkälti kiittää orin isää Ciceroa. Osmo on kaikin puolin kelpo ori, sitä ihailevat niin ammattilaiset kuin tavalliset heppatytötkin, sillä perusluonteeltaan Osmo on lempeä ja ystävällinen, kuuliainen, hyvin seurallinen, rehti ja toimelias, rohkea sydänten sulattaja - ja komeakin vielä! Muiden hevosten kanssa Osmo on keskivertokaviokas: se asettuu laumassa tyytyväisesti puoleen väliin, sillä sitä ei valtataistelu tai muiden pomottaminen kiinnosta, mutta se tuntee oman arvonsa eikä alistu turhia. Se tulee toimeen liki poikkeuksetta kaikkien kanssa, jaksaa telmiä nuorempien kanssa, rapsutella vanhempien. Orin tarhasta tai laitumelta kiinni saamisen suhteen ei ole koskaan ollut ongelmaa, se on myös taluttaessa vaivaton kulkiessaan reippaana ihmisen vierellä, totta kai vaihtelevasti rouvasväelle esiintyen.

Huomiota rakastava Osmo on miellyttävä myös hoitotoimenpiteiden ajan. Se seisoo kauniisti ja maltillisesti paikallaan, muttei ole mikään tylsä paikallaan pönöttäjä, vaan osallistuu mielellään kaikkeen ja osoittaa mielenkiintoa ihmisen tekemisiin. Normaalit ja vähän epänormaalimmatkin hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta. Osmo ei hätkähdä mitään harjauksesta satulointiin, pesuun, kengitykseen tai eläinlääkärikäynnistä klippaukseen, kaikki käy. Osmolla on tosin hassu tapa näpertää solmuja auki, mutta onneksi se ei itsensä irroitettuaankaan lähde omille teilleen, vaan jää yleensä seisoskelemaan aloilleen hyvin tyytyväisenä itseensä. Tottuneena kulkijana Osmo lastautuu ongelmitta sekä traileriin että isompaan hevoskuljetusautoon, eikä sen matkustuskäyttäytymisessäkään ole moitteen sijaa.

Osmo on miellyttävä herrasmiesori maasta käsin, mutta ehdottomasti parhaimmillaan se on töissä. Se on rehellinen ja yhteistyökykyinen ratsu, joka lähtee mielellään töihin ja työskentelee kaikkien kanssa samanlaisella hyväntuulisella otteella. Osmo ottaa työnteon tosissaan, muttei koskaan kieltäydy esimerkiksi riemukkaasta kilpalaukasta tai pienestä rentoutumisesta puurtamisen keskellä. Orilla on erinomainen tasapaino ja sen vahvuus onkin varsinkin askellajien sisäisillä siirtymillä, mutta myös askellajien välillä. Sen sijaan väistöt ja avo- ja sulkutaivutukset vaativat enemmän työstämistä. Osmolla on kolme erittäin laadukasta ja tasapainoista askellajia, joissa se kantaa itseään hyvin riippumatta siitä, laittaako selkään aloittelijan vai GP-tason kilparatsastajan. Aloittelija ei saa askellajeista kaikkea irti, mutta nauttii varmasti kyydistä: rennon letkeä käynti, tasainen, liitelevä ravi ja lennokkaasti pyörivä laukka. Kuten arvata saattaa, myös maastoilu on Osmon kanssa miellyttävää. Se on rohkea ja varmajalkainen, ei säpsyile yksinään, muttei myöskään kuumu ryhmässä. Ei se häviämisestä pidä, mutta on silti hyvin hallittavissa.

Voisi sanoa, että Osmolla on hyppääminen veressä, sillä se on kuin kotonaan sekä rataesteillä että maastoesteillä. Musta ori on melkoisen vaikuttava näky laukatessaan rytmikkäästi maastossa harja hulmuten, tanner tömisten ja korvat visusti pystyssä. Osmo on vähän vauhdikkaampi esteillä eikä siis välttämättä sovi enää kenen tahansa ratsastettavaksi. Se on kuitenkin hyväkäytöksinen eikä ryöstä tai pukittele. Orin vahvuus esteradoilla on pitkälti sen hyvä laukka, jota on helppo säädellä vaikka pelkällä istunnalla ja äänellä, joka sopii väliin kuin väliin. Osmolla on hyvä pelisilmä esteille ja se selviää monista tiukoista tilanteista ihan ominkin avuin. Se on ketterä ja yllättää sen suhteen usein, onhan se vähän raskaan ja ison oloinen. Ori hyppää rohkeasti hyvällä tekniikalla, ei epäröi erikoisesteillä, ei maastossa vesiesteellä eikä muuallakaan, se on myös tarkka jaloistaan eikä siis turhia pudottele. Turhasta kieltelystäkään ei voi Osmoa soimata, sillä se yrittää joskus jopa vähän epätoivoisista paikoista yli esteiden, useimmiten tosin hyvällä menestyksellä.

Sukutaulu- evm

Sukuselvitys

i. Cicerolle oltiin asetettu rima korkealle jo maitovarsana, johtunee hyvästä isälinjastaan. Tummanrautias komistus kiersi kehissä jo nuorena ja käyttäytyi hyvin kameroiden edessä. Vaikka oria koulutettiinkin hyvin ja pitkäjänteisesti, ei tuo koskaan yltänyt isänsä tasolle. Kenttäratsastuksessa ei pärjätty kovinkaan hyvin, nimittäin rohkeutta radoille tuolta ei löytynyt tarpeeksi. Turhautunut kasvattaja myikin 160cm jättiläisen pilkkahintaan harrastetallille, muutaman kymmenen hevosen joukkoon. Cicerolla kesti kauan sopeutua uuteen talliin ja rutiiniin, myöhemmin sitä alettiin aktiivisesti valmentamaan. Koulukentillä ori suoritui hyvin ja kisasi pääosin Helppo A tasolla, muutamia kertoja käytiin jopa Vaativa B luokassa pyörähtämässä muttei niin hyvin tuloksin. Maltillisesti orin valmentamista jatkettiin ja vanhemmalla iällä tuo pääsikin eroon estepeloistansa ja osallistuttiin kisoihin. Ratana mentiin 70cm ja se riitti hyvin, Ciceron omistajat olivat tyytyväisiä ja elämänsä loppusuorilla herra sai ansaitun ja hyvän eläkkeen. Luonteeltaan jätti oli hyväsydämminen ja käyttäytyi aina mallikansalaisen tavoin. 

e. kenttätamma

ii. Kauron Kimmo oli kerrassaan häikäisevä näky ja kaikki halusivat nähdä hänet. Tuo tummanpunaruunikko ori syntyi suomalaiselle kasvatustilalle, josta se kuitenkin myytiin luovutusiän koittaessa. Yleisratsastukseen painottunut Kimmo taittoi koulua Vaativa B tasolle saakka, esteillä orin ennätys oli 119cm ja kenttäratsastusta suoritettiin luokassa CIC1. Säkää tuolta tarkalleen löytyi 159cm, rakenteeltaan oli siro ja solakka suomenhevoseksi.  Näyttelyissä oria ei niinkään nähty, lähinnä kisakentillä puhtaana suorittajana. Kimmon luonteenpiirteihin kuului hurmuri sekä ikuinen naisten naurattaja, hurmaava hän tosiaan oli. Orimaisuutta tuolta silti löytyi ja aiheuttikin käsittelijöilleen harmaita haituvia, ori tunnettiin myös vaikeana lastattavana tai eläinlääkärin ilkikurisena leluna. Hyvän kilpauransa ansiosta tuon nimi sai julkisuutta ja kysyntä astutuksille oli hyvä, kaikenkaikkiaan Kimmolla on 12 jälkeläistä. 

ie. Veden Veisuu oli tummanrautias näpsäkkä tuntiponi,  tuo syntyi pikkukylän ratsastuskoululle ja eleli siellä koko elämänsä ajan.  Korkeudeltaan 155cm tamma toimi hyvin este ja koulutunneilla, tosin hieman madellen. Tuntihevosena oli saanut mahdollisuuden laiskotteluun, eikä aina pistänyt parastaan. Tammalta löytyi pehmeät askeleet ja tuon kyydissä olikin miellyttävä istua, Veisuulla ratsastettiinkin usein ilman satulaa. Luonteeltaan neito oli sosiaalinen ja joustava, oli kiintynyt kovasti elämäänsä koululla eikä kuitenkaan nauttinut reissaamisesta. Pohjattoman vatsan omistava Veisuu oli vaikea pitää kylläisenä ja tuolle maistuikin jatkuvasti tallityttöjen tuomat herkut. Eläkkeelle siirtyessään rauhoittui ja siirtyi talutusponiksi perheen pienimmille, tamman omistaja veti myös muutaman vaelluksen - maastovarmana neito toimi  hyvin maastossa kuin maastossa. 

ei. kouluori

ee. Vilima oli aktiivisesti kisattu tamma, jolta löytyi tasoa niin este kuin kenttäradoillekkin. Menevä ja omapäinen neito suorastaan nautti vauhdista ja sen tuomista esteistä. Täysin sysimusta hevonen oli joidenkin silmissä todella pelottava ja ilkeä otus, tottapuhuen sitä se välillä olikin. Harjaamisesta taikka yleisestä hoidosta ei tullut mitään, aina viskattiin päätä ja harjalootat levisi pitkin käytäviä. Suitset nähtyään turpaa kohotettiin taivaisiin sen minkä pystyi eikä satulointikaan sen helpompaa ollut, jokakertaisen pullistelun vuoksi. Tamman omistajat olivat varmoja sen ilkikurisuudestaan, aina kun tallille saapui näyttävä ihminen taikka tapahtuma tuon pahuus tuplaantui - mahdollisimman huonoa vaikutusta tuoden. Neitokaista nimiteltiin ja vähäteltiin, jotkut ihmettelivät miksi sen omistajat eivät vain luopuneet siitä, mutta itse omistajat pitivät Vilimaa hurmaavana juuri tuollaisena. Selässä tamma oli helposti kuumuva ja herkkä tuntumalle, kuitenkaan tuo ei koskaan heittänyt ratsastajaansa selästä ja se kertoi paljon. Esteradoilla hypättiin 100cm ja kenttää mentiin CIC1 luokissa. Sukua jatkamaan Vilima jätti kaksi tammaa. 

Jälkeläiset