Sissin Sesilja, tutuille ihan vaan Silja on ujosteleva hevonen johon saa tehdä tuttavuutta pitkään ja rauhassa. Kaikkea pitää saada ihmetellä tovi ja pohtia syökö se minut vaiko ei? Koska tämä tarvitsee luotettavuutta ja pysyvyyttä elämäänsä ei Siljaa ratsasta kuin muutama vakionaama talleilla, silloin tuo antaakin itsestään irti enemmän. Tutun ihmisen kanssa siis oikein reipas ja motivoitunut työntekoon. Joko tammalla on erittäin hyvä tuuri tai sitten tuo on piilevä lahjakkuus - todellinen moniosaaja, sillä tuon kanssa onnistuu lähes aina ja missä tahansa lajissa. Kouluratsastuksessa reipas ja hyvätahtinen tempo joka näyttää, kuten myös tuntuukin kevyeltä. Esteillä puolestaan sopivan lämmin, tasapainoinen ja rohkea. Maastoilu on kivaa, mitä nyt suorat tienpätkät innostavat kunnon revittelyihin ihan kuin tuli persuuksissa.

Maastakäsin työskentely sujuu myös hyvin ilman sen kummempaa mainittavaa, tarhaus puolestaan ehdottomasti aina saman kaverin kanssa sillä kuten jo todettu, tammalla järkkyy koko maailma jos jokin tuttu rutiini muuttuu. 

Yleisesti siis eteenpäinpyrkivä kuin höyryjuna, klassisena pelkona on postilaatikot. Silja ei myöskään välitä sateesta sitten millään, suorastaan möksähtää kastuessaan eikä tuo tunnu suostuvan työskentelemään kunnolla silloin, onneksi on maneesi vaikkakin tätä ongelmaa yritämme hioa. Tallin yksi varhaisista herääjistä, hirnahtelemassa ulos jo kukonlaulun aikaan. Rakastaa vihreää, suorastaan sekoaa keväisin pelloilla mutta niin kai kaikki muutkin.

Sukutaulu- evm

Sukuselvitys

i. Lennokasliikkeinen Kaspari (tummanruunikko, 156cm) ihastutti niin tuomariston kuin kaikki muutkin jo ensimmäisissä varsanäyttelyissään, ja aivan toisen varsan kanssa mukana ollut kouluratsastaja tekikin varsasta välittömästi tarjouksen. Niin harrastehevoseksi kaavailtu varsa lähtikin kilpatavoitteelliseen kotiin. Nelivuotiaana se oli laatuarvostelun lupaavin kouluhevonen, samaten viisivuotiaana, kuusivuotiaana se tuli kasvattajakilpailun koulukilvassa toiseksi. Hyväntuulinen, reipas ja rohkea Kaspari rakasti työntekoa, uuden opettelemista sekä esiintymistä ottaen kaiken eteensä tulevan positiivisena haasteena esteen sijaan, mikä teki ruunikosta harvinaisen miellyttävän työkaverin. Hurmaava hevonen jatkoi menestystään kilparadoilla tehden hyviä, joskus sijoituksen arvoisia nollaratoja 90-100cm esteillä sekä alati nousujohteisempaa uraa kouluradoilla. Kaikki mitalit pronssista kultaan rodun koulumestaruuksista, hallimestaruushopea, seurarankingin voitto kahtena peräkkäisenä vuonna, lukuisia voittoja ja sijoituksia niin avoimista kuin suomenhevosille rajatuista luokista helppo A ja vaativa B -tasoilta. Kotona Kaspari veti myös kärryjä sekä rekeä, kesäisin se pääsi järveen uimaan ja nautti soutuveneen perässä polskimisesta niin paljon, ettei olisi malttanut nousta vedestä ollenkaan.
Alkujaan II-palkinnolla R-suunnalle jalostusarvosteltu ori sai myöhemmin palkintoluokan korotuksen I-palkintoon kilpailutulostensa perusteella. Kantakirjalausunto sai omistajan hymyilemään; Hyvätyyppinen, ryhdikäs. Pitkä leveästi liittynyt alakaulainen kaula, pitkä loiva lapa, syvä vankka lihaksikas runko, kantava lanne, pyöreä lautanen. Kuivat ohutsääriset jalat, vennohkot etujalkojen vuohiset, takajalat hyväasentoiset. Puhdas käynti, hyvä yliastunta. Pitkät tahdikkaat raviliikkeet. Rohkea, hyppää hyvällä jalkatekniikalla, tasapainoinen. Kiltti, eteenpäinpyrkivä, tasainen muoto, taipuisa." Orin hurmaava persoona, laadukkaat, helpon oloiset liikkeet sekä hyvä hyppytyyli yhdistettynä sen hyvään rakenteeseen tekivät ruunikosta nopeasti muotiorin, jonka suosio kasvoi entisestään sen varsojen osoittautuessa isänsä kaltaisiksi laadukkaiksi, monipuolisiksi suomenhevoseksi. Tietysti kaikista ei tullut kilpa- tai jalostushevosia, osa on tasoltaan vaatimattomampia tai luonteeltaan arempia tai äksympiä, mutta keskiverto kasparilainen on rehti, työteliäs hevonen hyvällä liikemekaniikalla ja hyppytekniikalla sekä kapasiteetilla, joka riittää harrastajalle sekä innostaa vähän vakavammin kilpaileviakin. Kaspari eli 29-vuotiaaksi.

ii. Tummanruunikko, 155cm korkuinen Mikali sai tasaista II-palkintoa varsanäyttelyistä, pääsi kärkikymmenikköön tai sen välittömään tuntumaan laatuarvosteluissa petraten kasvattajakilpaan sijoittuen kouluratsastuksessa kuudenneksi, esteillä viidenneksi. Mikali oli hyvätyyppinen ja ryhdikäs, selkeästi R-suunnan suomenhevonen, jonka hyvän mittaista kaulaa sekä erinomaista, lihaksikasta ylälinjaa alakaula valitettavasti vesitti. Lapa oli pitkä ja loiva, runko syvä, pyöreä ja sopusuhtainen, lautanen laskeva ja jalat kuivat, valitettavan ohutsääriset sekä ventovuohisiset, minkä lisäksi takaset olivat vähän pihtiset. Hyvää oli silti enemmän kuin heikkoa, ori kesti ikänsä niin aktiivista treenaamista kuin oriasemavierailujakin, sairaslomatkin olivat yleensä flunssia tai muita vähäpätöisiä, jalkaterveyteen liittymättömiä pikkuriesoja. Mikalilla oli melkoisen ilmavat, joustavat askeleet, erittäin hieno käynti sekä kaunis, tasapainoinen laukka, joilla ruunikko keräsikin kehuja kouluradoilla. Hyppääjänä ori oli selkeän kapasiteetikas, mutta vähän turhankin varovainen ja miltei arka, ratsastajalta paljon tukea tarvitseva, minkä vuoksi jokunen aluetason nollarata metrin luokista jäivät Mikalin viimeisiksi sen siirtyessä täysin kouluratsuksi. Helppo A vaihtui vaativa B:ksi, rotumestaruuksissa Mikalia ei nähty, mutta itäisemmän Suomen kouluradoilla niin avoimissa kuin suomenhevosille rajatuissa luokissa ruunikko dominoi tuloslistoja.
Mikali oli rauhallinen, harkitsevainen, nöyrä hevonen, hieman ylivarovainen hyppäämään mutta muutoin rohkea. Sen verran pidättyväisyyttä sekä tuttuuden kaipuuta ruunikossa oli, että se kaipasi tutut ihmiset ympärilleen eikä erikoisemmin pitänyt siitä, jos karsina- tai tarhapaikka muuttui. Vain luomuna omalla laitumellaan astunut Mikali hävisi tammamäärissä aikansa huippuoreille saaden morsiamikseen enimmäkseen harrastetammoja. Jälkikasvu kuitenkin yllätti laadullaan; 13 varsaa, kaksi jalostusoria, kuusi erittäin arvostettua periyttäjätammaa, hyviä tuloksia jokaisella kilpailleella jälkeläisellä. 24-vuotiaana ikähevosen vaivojen vuoksi lopetettu Mikali jätti sporttisia, hienoliikkeisiä ja kapasiteetikkaita varsoja, joista puuttui isänsä pidättyväisyys sekä turhan kanssa varominen hypätessä. Mikalin linjassa tosin esiintyy edelleen ujoutta, joskus suoranaista arkuutta sekä varovaisuutta, mutta näistä piirteistä huolimatta linja tekee niin poikien kuin tytärten kautta hyviä käyttöhevosia moneen menoon.

ie. Joitakin seura- ja aluetason startteja helppo B-A / 80-100cm tasoilla ilman sen suurempaa menestystä, hiihtoratsastuskisoja, mätsäreitä ja rotunäyttelyitä, useampi kesäleiri, ratsastusjousiammuntakurssi, työhevoskurssi.. Satusäde (rautias, 158cm) osallistui moneen viisihenkisen hevosiin hurahtaneen omistajaperheensä kanssa. Tamma toimi niin ajaen kuin ratsainkin, sillä käytiin talvisin rekiajeluilla sekä haettiin joulukuusi, joskus muitakin kaadettuja puita, omasta metsästä. Perheen lapset opettelivat hevoshommia vuoron perään Satusäteen selässä, kävivät kilpailemassakin, aivan kuten vanhempansakin. Tamma oli varma, rauhallinen, ennemmin hoputettava kuin jarruteltava, eivätkä sen matalat, hieman lyhytaskeliset mutta ehdottoman pehmeät sekä väljät liikkeet koulu- tai näyttelytuomareita hurmanneet. Hyppytekniikkakin oli perusvarma, vähän hidas ja raskas etenkin ponnistusvaiheessa, mutta ratsastajille hypyt olivat ihmeen helppoja eikä Satusäde juuri puomeja kolautellut - aikavirheitä se sen sijaan keräsi. Eipä raudikkoa kilparatsuksi oltu hankittukaan, monipuolisena harrastehevosena se oli omiaan. Tamma tuntui ihan hymyilevän ihmisten seurassa, se nautti yhteisestä ajasta eikä ollut moksiskaan, vaikka joku kiskoi korvista tai nyki häntää. Täydellinen perhehevonen.
Satusäde oli vähän matalajalkainen ja -ryhtinen tamma, jonka kaula oli lyhyt, runko pyöreä, vankka ja syvä, lavat sekä takaosan kulmaukset kuitenkin erinomaiset. Jalat olivat järeät ja itse asiassa erittäin hyväasentoiset; joskus näyttelyiden arvostelupaperiin pyöräytettiin jopa 9 pistettä muutoin vaatimattomaan numeroriviin. Tavanomainen harrastehevonen olisi voinut painua kuolemansa jälkeen unholaan, ellei sen ainokaisesta varsasta olisi tullut kilpakentillä sekä jalostuksessa meritoitunutta julkkisoria. 27-vuotiaaksi elänyt Satusäde sai vain yhden varsan, joka ostettiin varsanäyttelykehästä ilman minkään sortin markkinointia. Tamman poika peri isältään rakennetta, liikettä sekä kapasiteettia, Satusäde antoi lähinnä tasaista luonnetta.

e. "Ryhdikäs, kaunispäinen hevonen. Pitkä niska ja kaula, joskin kaula hieman leveästi runkoon liittynyt. Pitkät, jyrkähköt lavat. Syvä, vankka ja pyöreä pitkähkö runko, lyhyt korkea säkä, kantava lanne, lyhyt jyrkkä lautanen. Kuivat, järeät jalat, lyhyt etusääret, käyrät kintereet, hyvät kaviot. Pitkä, tahdikas, matkaavoittava käynti, takajalkojen liike ahdas. Joustava, tahdikas ravi, takajalkojen liike väljenee. Tasapainoinen rytmikäs laukka, saisi tosin olla ilmavampaa. Rohkea hyppääjä, korjaa hyvin, saisi käyttää kaulaansa paremmin. Hyvä jalkatekniikka. Pehmeä, taipuisa, yritteliäs ratsastaa, haluaa miellyttää." Kun Otteljaana (vaaleanpunaruunikko, 152cm) jalostusarvosteltiin se sai paljon paremmat arvostelut kuin omistaja oli uskaltanut toivoakaan. III-palkinnolla R-suunnalle kirjattu harrastetamma olisi helposti noussut I-palkinnon tammaksi, mikäli omistajansa olisi kiinnostunut kilpailemisesta; nytkin kilpatulokset olivat muutaman tallikaverin ratsastamia. Otteljaana oli etupäässä harrastehevonen, jonka kanssa saattoi ihmetellä niin koulukiemuroita, esteitä kuin lähimaastoja ajaen tai vaikka hiihtäjää perässä vetäen - lunki, teräshermoinen suomileidi ei ollut mistään minällänsäkään. Tästä syystä Otteljaanaa lainattiinkin jos jonkinlaiseen touhuun tapahtumien talutusratsusta ratsastusohjaajan näyttöhevoseksi. Kilpailutulokset olivat kaiken kirjava joukko juuri ja juuri läpi lipsutellusta helppo A -radasta helppo B -luokkavoittoon murskaprosentein, esteillä tamma teki yleensä helppoja, tyylikkäitä nollaratoja 80-100cm tasoilla. Kerran sitä lainattiin kenttäkisoihin, joissa muutoin niin rauhallinen tamma oikein riehaantui maastoesteillä vetäen maastoradan nopeammin kuin yksikään luokkansa puoliverisistä!
Rauhallinen, lempeä luottotamma herätti kaikissa ihmisissä niin suurta ihastusta, että useampikin ihminen tiedusteli Otteljaanaa siitosliisinkiin. Omistaja myöntyi kolme kertaa, tuloksena kolme perushyvää harraste- ja kilpahevosta. Keskimmäinen tytär, tämä Lilja, on vähän ujonsorttinen, sen (ruunattu) veli sekä isosiskonsa taas ovat hyvinkin reippaanrempseitä, saman tien sinunkaupat tekeviä hevosia. Kaikki ovat rakenteeltaan korrekteja, eivät näyttelyvoittajia mutta käyttöä kestäviä hevosia, joilla on enemmän taipumuksia esteille kuin kouluradoille. Otteljaana lopetettiin munuaisvikojen vuoksi tamman ollessa 23-vuotias.

ei. Moninkertainen arvokisamenestyjä, ravikuningas Jekori oli aikansa menestyneimpiä ravihevosia, joka juoksijauransa päätteeksi teki uraa ratsunakin. Ratsupuolen kilpailut tosin jäivät välistä, vaikka etenkin orin kokoamiskykyä kehuttiin useammankin ratsuammattilaisen toimesta. Jekori oli komea hevonen, ryhdikäs ja raamikas, sillä oli etenkin suomenhevosmittarein pitkä niska sekä kaula, syvä ja vankka runko, pitkät ja loivat lavat, korkea sekä lyhyt säkä ja hieman laskeva lautanen kantavan lanteen jatkona. Jalat olivat kuivat ja järeäluiset, sääret valitettavan lyhyet ja kintereet käyrät, mutta ori teki pitkän, terveen uran vailla jalkavaivoja. Ori liikkui kaikissa askellajeissa suorin, väljin liikkein, yliastunta oli erinomainen. 154-senttinen tummanpunaraudikko oli totisesti komea hevonen!
Oli Jekorilla hieno luonnekin. Se oli todella hyvä, pyrkivä, kevyt ajaa, samaten ratsastaa. Todella kevyt, miellyttävä suustaan, reipas ja rohkea, menohaluistaan huolimatta kärsivällinen. Ori ei pahoissakaan paikoissa sortunut laukalle tai lähtenyt puskemaan lapa edellä, vaan oli paitsi ravivarma myös todella kylmähermoinen. Uuden opetteleminen tuntui vain virkistävän mieltä, tiukan ravilähdön hurja loppukiri ja takaa johtavan rinnalle ja ohi nouseminen taas taisi tuoda hevoselle itselleen suuremman riemumielen kuin ohjastajalle. Tallikäytökseltään Jekorin kuvailtiin olevan "vanha ruunanrupsukka", joka ei turhia stressannut toisia oreja tai tammoja vaan oli yllättävän lauhkea, miltei välinpitämätön, keskellä kiivainta astumiskauttakin. Omistajansa tokaisi Jekorin vain olevan niin varma kuninkuudestaan, ettei sen ollut tarve ryhtyä nokittelemaan hovinarrien kanssa. 28-vuotiaaksi elänyt ravikuningas oli I-palkinnon kantakirjaori sekä jälkeläisvalio, jolla on lukuisia tähtiaikaisia, arvokisamenestystä niittäneitä juoksijajälkeläisiä. Joukkoon mahtuu myös harrasteravureita sekä ratsuja, joista osa niistäkin on niittänyt kilpailumenestystä. Jekori jätti jälkipolville hienon liikemekaniikan sekä valitettavasti pitkälti kaikki jalka-asentovirheensä, loistavan hermorakenteen ja työintoa sekä ilahduttavan usein myös pituutta niin niskaan kuin kaulaankin.

ee. Renitan molemmat vanhemmat olivat raviuraa kokeilleita, ratsuiksi siirtyneitä harrastehevosia. Vaikkei tammaa itseään radoille kokeiltukaan, se opetettiin ajolle ja kärrylenkit pysyivätkin tiiviisti mukana Renitan elämässä mukavana vastapainona ratsujutuille - ja kyllähän kunnon hangilla oli hienoa lähteä rekiajelulle! 150 senttiä korkea, vaaleanruunikko tamma oli selkeästi juoksijatyyppinen suomenhevonen; pyörreä, melko pitkä syvä runko, ylhäälle asettunut kevyt kaula, pitkät jyrkät lavat, lyhyt jyrkkä lautanen. Jalat olivat kuivat, etuset hyväasentoiset mutta takajalat valitettava ahdasasentoiset, kaviotkin olivat sepän yrityksistä huolimatta alati matalat sekä helposti pitkämalliset lyhyestä vuoluvälistä huolimatta. Jalka-asennoistaan johtuen Renitan etujalkojen liike oli suora sekä väljä, takasten taas ahtaat, eivätkä ne juuri väljentyneet ravissa tai laukassakaan. Mikään liikeihme ruunikko ei ollut, vaikka itsensä hyvin kantoikin, liike eteni ja Renitalta löytyi selkeä kyky pidentää ja lyhentää askeltaan.
Niin sanotusti suurelle yleisölle Renita jäi tuntemattomaksi, se kun oli harrastehevonen, jolla kisattiin lähinnä oman kaupungin tallien vähemmän virallisissa kilpailuissa. Renita hyppäsi hyvin, teknisesti se oli huomattavan taitava, metrin radat eivät olleet sille temppu eikä mikään. Kouluratsastus oli enemmän hakusessa, valmentajan mukaan helppo B sujui kunhan vähän siristeli silmiä sekä katsoi sopivissa väleissä toisaalle. Tamma kuitenkin yritti aina parhaansa, oli rohkea, reipas ja nöyrä, kaiken kaikkiaan ideaali luottohevonen. Käsiteltäessäkin se oli kotitallinsa lauhkein ja viisain, hevonen, joka säikkyessäänkin tajusi varoa ihmistä ja joka kesälaitumella piti muille jöötä päästämättä näitä karkuun kaatuneen puun rikottua laitumen aidan. Vanhoilla päivillään kaksi tammavarsaa varsonut Renita ei ollut mikään huippuperiyttäjä, sen tyttäret ovat rakenteiltaan kuin liikkeiltäänkin hyvin erilaiset. Emänsä viisas luonne niillä tosin on. Tamma lopetettiin 31-vuotiaana teräsmuorin alkaessa viimein näyttää isompia korkean iän merkkejä.

Jälkeläiset